Huomenta päivää! Keskiviikkoa jo viedään, aika kiva ajatus, että ylihuomenna onkin jo pertsi. Tänään jutellaan hieman ihonhoidosta, tarkemmin sanottuna eräästä hitsin tehokkaasta hoitosarjasta nimeltä Nannic Excellence. Nannic tuli sarjana mulle tutuksi vatsalleni tehdyn hoitojakson aikana, sillä Nannicin repertuaariin kuuluu ihonhoitotuotteiden lisäksi myös niiden hoitotehoa vahvasti tehostavat  radiofrekvenssihoitolaitteet. Vatsani ihon hoidosta voi lukea lisää täältä, mutta tänään keskitytään tarkemmin kasvojen ihon hoitoon. Ja jos asia nyt jotain kiinnostaa, vatsani iho-ongelma ratkesi taannoisessa leikkauksessa lopullisesti. Laihduttuani vielä noista kevään 2015 testijakson aikana otetuista kuvista edelleen, alkoi paljon kokenut nahka-parkani jälleen roikkua ja laskeutua poimuille, joten se poistettiin kirurgin ehdotuksesta lihaserkauman ja napatyrän korjauksen yhteydessä.

Jaksan nykyään suht harvoin ryhtyä testailemaan täysin uutta ihonhoitosarjaa kokonaisuutena, koska hommaan tulisi ensinnäkin sitoutua vähintään viideksi viikoksi, ja toisekseen mun iholla on tapana reagoida uuteen sarjaan herkästi puskemalla pintaan näppyjä, joita sitten turhautuneena ronklaan ja saan näin helposti arpeutuvan ihoni surkeaan jamaan. Nannicin kanssa halusin kuitenkin nähdä vaivan, sillä sarjan maahantuoja Tea on ystäväni, ja luottaa itsekin vankasti kyseisen sarjan tehoon. Näin myös omin silmin miten Nannicin tuotteet yhdessä vatsalle tehdyn RF-hoidon kanssa toimivat, joten tahdoin testata myös kasvoille tarkoitetut tuotteet ajan kanssa.
Otin testiin kolmen tehotuotteen setin: Excellence ATP Energizen, Excellence GSH Defencen ja Excellence EXT Ultra Moisturen. Perusidea sarjan tuotteille on siis se, että aamu aloitetaan Energize-seerumilla ja ilta lopetetaan Defence-seerumilla. Jos iho tarvitsee lisäkosteutusta, sitä on tarjolla Ultra Moisturen muodossa aamuin illoin. Aloittaessani sarjan käytön huomasin heti, että trion kosteutusteho on aivan huima, välillä en tarvitse seerumien päälle kosteusvoidetta enää laisinkaan, niin hyvin pelkkä seerumi kosteuttaa ihoani. Tämän kolmikon kanssa ei siis tarvitse huolehtia hilseilevästä talvi-ihosta, vaan kuulaampaa ja napakampaa ihoa saa hakea! Ekojen testiviikkojen aikana sain taas riesakseni rasittavat näpyt, jotka ovat merkki siitä, että sarjan tuotteet uudistavat ihoa tehokkaasti ja se puhdistaa itse itseään sisältä käsin. Tämä tieto ei todellakaan tee näpyistä yhtään sen siedettävämpiä vierailijoita, mutta nekin tasottuivat ajan kanssa, onneksi.
Nannic Excellance -sarja kuuluu kirkkaasti sarjaan ”tehokkaimmat koskaan kokeilemani ihonhoitotuotteet”, jaetulle pallille rakastamani Bioeffectin EGF-seerumin (lue juttu tästä!) kanssa. Ultimaattisen kosteutuksen lisäksi ihon uusiutuminen on aivan omaa luokkaansa tätä sarjaa käytettäessä; ihon pienet virheet, näppyarvet ja sävyn epätasaisuus häviävät kovaa vauhtia näiden tuotteiden avulla.
Mistä Nannicin taika sitten oikein johtuu? Jokainen sarjan tuotteista sisältää uniikin ja toisista erovan cocktailin tehoaineita, joiden yhdistelmällä saadaan aikaan reipas parannus ihon kunnossa jatkuvasti käytettynä, ja jopa ensimmäisistä levityskerroista huomattuna. ATP Energizen sisältämät ainesosat buustaavat solujen uusiutumista, estävät vapaiden radikaalien vahingollista toimintaa iholla ja sen sisältämät molekyylit suojaavat ihoa stressiltä sekä ympäristötekijöiltä, ja vähentävät muun muassa hyperpigmentaatiota.
GSH Defence korjaa ihoa solujen uusiutuessa öisin ja vahvistaa ihon omia puolustusmekanismeja. Ääriolosuhteissa pärjäävän Jerikon ruusu-uutteen avulla iho korjaantuu, ja esimerkiksi aknen, pintahaavojen ja auringon vaurioiden jäljet häipyvät iholta sukkelammin.
EXT Ultra Moisture lupaa nimensä mukaan kosteuttaa ihoa äärimmäisen tehokkaasti, ja se sisältääkin jopa hyaluronihappoakin enemmän kosteutta iholle sitovia exopolysakkarideja. Ihon kosteuspitoisuus nousee välittömästi jopa 200 %, ja reilussa viikossa ihon kosteuspitoisuus on jo parantunut merkittävissä määrin. Voide auttaa ihoa taistelemaan ulkoisia stressitekijöitä vastaan, ja sekä korjaa jo syntyneitä ikääntymisen merkkejä että ennalta ehkäisee uusien syntymistä.
Täältä voitte lukea tuotteiden täydet ainesosa-räpit, jotka koitin parhaani mukaan yksinkertaistaa postaukseen. Harvoin jaksan itse lukea heprealta kuulostavia ihmeaine-luetteloita täysin sanasta sanaan, vaan mieluummin poimin tekstistä olennaiset tärpit. Tuntuuko tämä tapa myös teistä fiksulta? Trion hinnaksi tulee hoitolasta hankittuna muutaman satasen verran, ja tuotteiden yhteen laskettu määrä on siis 30 + 30 + 50 ml, joten nopeasti laskettuna tämä satsi riittä pitämään nassun kosteutettuna jopa vuodenkin. Tuotteet ovat nimittäin hurjan riittoisia, ja kuten sanottu, ihon kosteustasapainon parannuttua kuurin alussa, ei yhdellä levityskerralla välttämättä tarvitse sekä seerumia että kosteusvoidetta päällekkäin. Erillistä silmäympärystuotetta ei myöskään tarvitse hankkia, joten siksikin sarja on ihanan helppo ja yksinkertainen käyttää.
Olen tämän kolmikon lisäksi myös turvautunut päivisin Nannicin mahtavaan suihkutettavaan UV-suojaan, joka leviää kasvoille kepeänä suihkuna, eikä tahmaa meikkiä laisinkaan. UV-suoja on hieman kinkkinen juttu meikin kannalta, sillä jos olet tuudittautunut siihen että aamulla levittämäsi UV-suojan sisältämä kosteusvoiteesi kantaa sinut suojattuna läpi päivän, olet väärässä. Kuten jokaisen aurinkosuojavoidepurkin kyljessäkin sanotaan, tulisi suojaa lisätä iholle muutaman tunnin välein, mutta meikin kanssa homma on hankala toteuttaa. Tässä kohtaa kuvaan astuu tämä kätevä spray, joka kulkee näppärästä käsveskassa mukana ja hoitaa ihon suojaamisen yhdellä suihkaisulla aina tarvittaessa. Tämän suojan säteilyltä ihoa varjelevat partikkelit on jätetty sen verran kookkaiksi, etteivät ne läpäise ihoa lainkaan, joten kemikaalien imeytyminen ihoon jää siis minimaaliseksi. Tuote on myös öljytön. Ja hei, vaikka aurinko ei nyt marraskuussa juuri paistelekaan, vaihtuu vuosi aika pian, ja ne alkuvuoden aurinkoiset päivät vasta ovatkin killereitä iholle, UV-säteilyn vielä voimistuessa heijastuessaan kimaltavasta hangesta!
Vikaksi kirsikkana kakun päällä kehottaisin ihan jokaista ihonsa hoidosta kiinnostunutta sijoittamaan hyvään kotineulaus-rolleriin, hyvän laitteen saat joko Dermarollerilta tai Medik8:lta. Hyvin harva tuote saa iholla aikaan ihmeitä jos vain levität sen ihon pinnalle, mutta neulattuasi ihon pinnan kevyesti auki tehotuotteiden levitystä tehostamaan tarkoitetulla 0,2-0,3 millimetrin neulat sisältävällä rollerilla, teet itsellesi suuren palveluksen. Ihon pintaan tulleet ohuet mikrokanavat antavat seerumeiden ja tehoaineiden tehdä tehtävänsä ihan oikeasti ihon sisällä, ja niiden teho buustautuu aivan eri svääreihin tällä tavoin. Ihon kotineulauksen merkitystä en voi korostaa tarpeeksi ihon kotihoidossa, se on ehdottomasti mun ykkösvinkki kaikille asiasta kiinnostuneille ja voitkin lukea mun asiasta kirjoittaman postauksen täältä.
Tässäpä siis tämän päivän ihonhoitopläjäys. Tuliko postauksessa teille uutta tietoa tai tuotteita, vai tiesittekö jo ihan kaiken, hehe? Kivaa päivää ja kuulemiin! Postauksen tuotteet saatu blogitestiin maahantuojalta. 
Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.

2 COMMENTS:

  1. VALKOINEN TÄHDIKKINOVEMBER 26, 2016 AT 5:39 PM

    Mulle olivat täysin uusia tuotteita! Oon myös melkoisen varautunut kokeilemaan uusia tuotteita kasvojen ihon hoidossa, koska olen jo löytänyt hyviä tuotteita erityisesti kosmetologini kautta (vannonkin nykyisin tästä syystä Guinot-tuotteiden nimeen). Vartalotuotteita kokeilen kyllä ennakkoluulottomammin. Kiinnostus kuitenkin heräsi.

    Reply

  2. Mäkin tutustuin näihin vasta rf-hoidon kautta 2015. 🙂 Super laadukkaita tuotteita, mutta eivät tosiaan kovin tunnettuja täällä Suomessa, vielä ainakaan. Guinotista olenkin kuullut, mutta toistaiseksi en ole heiltä kokeillut mitään. Sama, kropalle on helpompi lätkiä sitä sun tätä, eikä se ole niin herkk reagoimaan. 😀